Diagnosointi

TOS-oireyhtymän diagnoosi perustuu esitietoihin, kliiniseen tutkimukseen, sekä muiden vaivojen poissulkemiseen.

TOS-oireyhtymällä ei ole yleisesti hyväksyttyjä tarkkoja diagnostisia kriteereitä.
Seuraavat diagnosoinnin pääpiirteet on kuitenkin esitetty usean asiantuntijalääkärin yhteisessä Duodecim-lehden artikkelissa
Duodecim: Rintakehän yläaukeaman oireyhtymä – toiminnallinen yläraajavaiva 2017;133(11):1043-51)
https://www.duodecimlehti.fi/duo13759

ESITIEDOT

TOS-oireet vaihtelevat pinnetilan vaikeuden ja puristuksen kohdan mukaan.
(kts. https://tossuomiyhdistys.fi/yhdistys/oirekuva/)
Esitiedot perustuvat yläraajaoireita ja toimintakykyä selvittäviin kysymyksiin. Selvitettäviin asioihin kuuluvat vaivan alku, sekä oireilua pahentavat ja helpottavat tekijät. Yleensä potilaalta löytyy yläraajojen yläasentoon liittyvä vaikeus, yöllinen puutuminen sekä hajanainen raajasärky. Käytännössä aina TOS-oireyhtymään liittyy vaikeus pitää yläraajoja yläasennossa. Vaikeassa TOS-oirekuvassa yläraaja puutuu niin voimakkaasti, että sitä tulee liikuttaa toisella kädellä.

Esitietojen tarkoituksena on tunnistaa myös ne potilaat, joilla voi olla samanaikainen vakava tai muu sairaus, kuten hermojuurioire. Esitiedoissa on tärkeä saada kuva oireiden vaikeudesta ja esiintymistiheydestä. Esitietoihin kuuluu potilaan ja lääkärin arvio oireiden uhasta toiminta- ja työkykyyn. Jo toteutetun hoidon ja kuntoutuksen tehon selvittäminen tulee tehdä suunniteltaessa mahdollisia lisätutkimuksia.

KLIININEN TUTKIMUS

Kliininen tutkimus perustuu hartiakaaren toiminnallisen anatomian ymmärtämiseen.
Kliinisessä tutkimuksessa arvioidaan erityisesti ryhtiä, niska-hartiaseudun liikkuvuutta, lihasheikkouksia ja lihasarkuuksia, jotka voivat ylläpitää oirekuvaa ja jotka tulee huomioida hoidon suunnittelussa.
Poikkeava ryhti liittyy asentotottumuksiin tai selkärangan ja pehmytosien rakenteellisiin poikkeavuuksiin. Pään ja hartioiden eteen ja alaspäin työntyminen sekä korostunut rangan kumaruus kuormittavat hartiakaaren pehmytosarakenteita ja lisäävät TOS-oireilua.
Tarkastelussa huomioidaan myös yläraajan mahdollinen turvotus, suonikuviot, väriero ja surkastuminen.
Oireita pyritään provosoimaan ns. TOS-testeillä. Huomioitavaa kuitenkin on, että provokaatiotestien tulokset ovat usein positiivisia myös oireettomilla.
Rintakehän yläaukeaman toimintaa arvioidaan CRLF-testillä (cervical rotation lateral analysointi), jossa perusasennossa olevaa kaularankaa kierretään niin paljon kuin mahdollista poispäin tutkittavalta puolelta. Tässä asennossa viedään korvaa vasten rintakehää. Normaali liikelaajuus on n, 70 astetta. Mikäli liike on rajoittunut tai estynyt, kyse voi olla rintakehän yläaukeaman toimintahäiriöstä. Testi tehdään molemmille puolille. 
(kaypahoito.fi, Artikkelitunnus: ima01572 (200.003) Kustannus Oy Duodecim)

MUUT DIAGNOSTISET TUTKIMUSMENETELMÄT

TOS-oireyhtymän konservatiivisen hoidon aloittamiseksi/alkuvaiheessa ei tarvita erityisiä diagnostisia tutkimusmenetelmiä, jos esitiedot ja kliininen tutkimus eivät viittaa erityiseen rakenteelliseen syyhyn.

Jos konservatiivinen hoito ei vaikuta lainkaan oireisiin, otetaan perusterveydenhuollossa:
– kaularangan ja solisluun natiiviröntgenkuvat
– keuhkokuva
– perusverenkuva
– lasko

Jatkotutkimustarve arvioidaan erikoissairaanhoidossa.
Jos epäillään verisuoniperäistä TOS-oireyhtymää, niin ensisijainen tutkimusmenetelmä on doppler-kaikukuvaus.
Leikkaustarvetta arvioitaessa voidaan harkitusti käyttää varjoainetehostettua tietokonetomografiaa tai magneettikuvausta.
Erittäin harvinaista todellista neurogeenistä TOS-oireyhtymää epäiltäessä ensisijainen tutkimusmenetelmä on ENMG eli hermoratatutkimus, jossa voidaan nähdä kämmenen pikkulihasten pienenemistä, mikä on seurausta C8 tai T1 hermojuuren puristustilasta.
ENMG voi olla täysin normaali epäspesifisen toiminnallisen TOS-oireyhtymän yhteydessä, mutta sillä voidaan poissulkea muut oireita aiheuttavat merkittävät ääreishermopinteet, kuten rannekanavaoireyhtymä. Negatiivinen tulos ei siis poissulje TOS-oireyhtymän mahdollisuutta.